Kaikessa lyhykäisyydessään, jotta rakennusten hiilijalanjäljen laskennalla olisi mitään uskottavuutta, pitää sen perustua kustannuslaskentaa palvelevaan määrälaskentaan. Sen ei siis pidä perustua suunnittelijoiden IFC mallien määriin. Jos et usko, niin tässä perustelut.
Lopputuloksen suunnittelu ≠ tuotannon suunnittelu
Lopputuloksen suunnittelu ja tuotannon suunnittelu (miten suunniteltu lopputulos saadaan aikaiseksi) ovat kaksi eri asiaa, joita hoitavat eri ammattikunnat. Voidaan käydä keskustelua siitä, miten tuotannon näkökulma pitäisi ottaa paremmin huomioon jo lopputuloksen suunnittelussa, mutta tietomallit ja IFC eivät automaattisesti muuta tätä jakoa. Tätä selkeää kuviota voi sekoittaa se, että lopputuloksen ja tuotannon tietomallit ovat usein tietorakenteiltaan samanlaisia, kummassakin voi olla esimerkiksi materiaalitieto teknisesti samoissa tietorakenteissa.
Puuttuvat tieto paikataan oletuksilla
Suunnittelu edetessä lopputulos saa hahmon ja tarkentuu. Suunnittelijoiden tietomallit kuvastavat tätä prosessia. Suunnittelun lopputuloksena on kuitenkin vasta tuotannon tarvitsema lähtötieto, jonka pohjalta tuotanto suunnitellaan. Kun tuotantoa on tarpeen arvioida jo ennen suunnitelmien valmistumista, pitää puuttuva tuotantotieto paikata oletuksilla.
Silta suunnittelun ja tuotannon välillä
Kustannuslaskentaa palveleva määrälaskenta on silta lopputuloksen suunnittelun ja tuotannon suunnittelun välillä. Vaikka suunnitelma on vielä kesken, pitää kustannusarviossa ottaa alusta asti huomioon kaikki tuotannon tarvitsema materiaali ja toimeliaisuus. Suunnittelijoiden malleista saadaan tehokkaasti mittatietoa, esimerkiksi tilojen ja seinien pinta-aloja. Ammattitaitoinen määrälaskija osaa hyödyntää suunnittelijoiden mittatietoja ja tehdä osuvia oletuksia tuotannosta. On esimerkiksi turvallista olettaa, että harjakaton reunalle tulee vesikouru, betonivaluun tarvitaan muotit ja ilmastointikanaviin ripustukset. Näiden määrät riippuvat kyllä suunnittelijan mallin mitoista, mutta suunnittelijan mallit eivät aluksi, jos koskaan, sisällä tätä tietoa. Osaava määrälaskija tietää myös, että esimerkiksi arkkitehdin mallintama välipohja, joka tehdään ontelolaatoista, ei ole umpibetonia, vaikka sen geometria on umpinainen ja materiaalina betoni. Suunnittelijan mallissa ei myöskään ole tietoa siitä, että kipsilevyjen hukka työmaalla on tyypillisesti 10% tai että betonimuottien levyjä voidaan käyttää uudestaan 5 kertaa, mutta laskija ottaa tämänkin huomioon.
Kustannusten syy = hiilijalanjäljen syy
Tuotannon kustannus johtuu tuotannon materiaaleista ja toimeliaisuudesta. Rakennukseen sitoutunut hiilidioksidi ja rakentamisen aikana vapautuva hiilidioksidi johtuvat 100% näistä samoista materiaaleista ja samasta toimeliaisuudesta. Kuten edellä esitin, suunnittelijoiden mallit eivät sisällä tätä tuotantotietoa, vaan se syntyy suunnitelmia mittaamalla ja tekemällä oletuksia tuotannosta.
Ei viherpesua kiitos!
Näiden perustelujen pitäisi olla riittävät osoittamaan, että CO2 laskentaa palvelevaa määrälaskentaa ei pidä tehdä suunnittelijoiden malleista. Kustannuslaskentaa palveleva määrälaskenta on kaikissa projektin vaiheissa tarkimmin tuotantoa kuvaava prosessi, koska siitä johdetut kustannukset otetaan vakavasti. Jos arvioit kustannukset pieleen, jäät siitä taatusti kiinni. Jos taas teet CO2 laskentaa suunnittelijoiden malleista, ja siinä yhteydessä tuotantoon liittyviä epätarkkoja oletuksia, ei kukaan pysty osoittamaan tässä syntyviä virheitä. Jos siis tavoitteena on saada kaikissa projektin vaiheissa mahdollisimman tarkkaa tietoa hiilijalanjäljestä, pitää CO2 laskennassa käyttää kustannuslaskentaa palvelevan määrälaskennan tuottamia määriä. Tässä painottuu vielä projektin alkuvaihe, koska silloin tehdään suurimmat kustannuksiin ja hiilijalanjälkeen vaikuttavat päätökset, ja silloin toimitaan myös vahvimmin ammattitaidolla, vakaasti harkiten tehtyjen tuotantoa koskevien oletusten varassa.
Ei viherpesua kiitos, ei CO2 laskentaa suunnittelijoiden IFC malleista!